Keikkailevan artistin arkea

Lähes jokaisen muusikon tavoitteena on päästä tekemään runsaasti keikkaa. Se vaatii kuitenkin paljon työtä ja päättäväisyyttä. Artistiksi aikova ei saa antaa periksi, vaikka edessä olisi vaikeita aikoja. Menestyvät artistit ovat nimittäin joutuneet tekemään itseään tunnetuksi jopa useiden vuosien ajan, kunnes ovat päässeet pinnalle. Muusikon uran kohdalla työ ei kuitenkaan lopu siihen, että artistista tulee tunnettu. Hänen täytyy pystyä tarjoamaan jotain uutta jatkuvasti, sillä kilpailu alalla on niin kovaa. Kilpailua vastaan ei voi varustautua tarpeeksi, vaan pitää muistaa, että alalle pyrkii uusia tulokkaita jatkuvasti.

Milloin on valmis keikkailemaan?

Keikkakokemusta on hankittava ennen kuin artistin kannattaa esimerkiksi lähteä viemään demoaan levy-yhtiölle. Monelle on kuitenkin epäselvää, mistä keikkailun voisi aloittaa. Useimmat artistit esiintyvät ensin varsin pienimuotoisesti. Pienimuotoisuus voi tarkoittaa vaikkapa koulun juhlissa tai muissa pienissä tilaisuuksissa esiintymistä. Näillä esiintymisillä ei saa kuuluisuutta, mutta niillä saa kokemusta. Se onkin alkuvaiheessa kuuluisuutta tärkeämpää. Toinen hyvä vaihtoehto on kysellä paikallisista baareista, voisiko artisti tulla keikkailemaan aina silloin tällöin. Keikat voivat olla joko akustisia tai sähköisiä. Väliä on ainoastaan sillä, että keikkoja on säännöllisesti. Kun esiintymiskokemus lisääntyy ja lavaolemuksesta tulee varmempi, voi keikkojen suhteen suunnata kohti isompia lavoja. Se ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Esimerkiksi festivaaleille otetaan vain harvoin tuntemattomia artisteja.

Pienet festivaalit saattavat kuitenkin etsiä ainoastaan tuntemattomia artisteja, sillä niillä ei ole suurta budjettia käytettävissään. Pienet, paikalliset festivaalit ovat hyvä tapa lähteä tavoittelemaan suurempia lavoja. Niillä on kuitenkin aina enemmän yleisöä kuin yksittäisillä baarikeikoilla. Parhaimmillaan pienellä festivaalilla esiintyminen voi poikia lisää keikkoja. Artistin tuleekin pystyä löytämään parhaimmat festivaalit, joissa pääsee esiintymään. Se on tärkeää monessakin mielessä. Esillä oleminen, markkinointi ja verkostoituminen ovat kaikkein tärkeimpiä asioita aloittelevan artistin uran kannalta. Uraan kannattaakin panostaa heti sen alkutahdeista lähtien, koska joskus artisti saa vain yhden tilaisuuden. Jos tämän tilaisuuden tullen kaikki on kunnossa ja esimerkiksi esiintyminen on hiottu viimeiseen saakka huippuunsa, on artistin mahdollisuudet päästä huipulle kasvaneet jo huomattavasti.